keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Maalausta, tuliaisia, kuoria, Knoxvillee

HOI! Tänään oli vaihteeksi vapaapäivä ja otin tehtäväkseni maalata olohuoneen seinän. Ennen se oli väriltään tummanpuinainen, mutta nyt se on valkoinen. Aluksi stressasin vähäistä maalimäärää ja pelkäsin, ettei se riitä kahteen kertaan. Mutta riitti se ja vähän jäi ylikin. Lasikuitutapettia oli jokseenkin hankala maalata. Ajattelin, että sehän imaisee maalin itseensä hyvin ja yksikin maalauskerta voisi riittää. Mutta ensimmäisen rajauksen aikana huomasin, että punainen maali loisti ERITTÄIN paljon valkoisen alta. No, huitasin maalin kahdesti pintaan ja voila! Oon tosi tyytyväinen lopputulokseen, enkä malta odottaa että äiti tulee kotiin. Koska se on ehdottanut ton seinän maalaamista jo kauan. Valkoinen seinä toi heti valoa ja tilaa huoneeseen. Ennen huone näytti jokseenkin vanhanaikaiselta punaisen seinän ja hieman vanhahtavien kalusteiden takia. En tarkoita, että se olisi ollut huono juttu. Mutta nyt huone näyttää vähän nykyaikaisemmalta ja oikein mukavalta. 
Tässä kuvassa rajaukset on tehty kahdesti, mutta telattu on vain kerran. Kuten varmaan näkyy...

Kun sain vihdoin seinän maalattua, nappasin imurin käteen ja aloin siivoamaan. Imuroin vähän läppäriäkin niin, että Q ja W näppäimet lähti imun mukana. Ei auttanut kun irroittaa pölypussi ja tyhjentää kaikki muu sonta roskikseen, että kadonneet näppäimet löytyisi. Sielähän ne oli pussin pohjalla. Nyt rakkaat karkurit ovat taas paikoillaan. 

Äiti ja Heikki käväs viikonloppuna Vironmaassa hakemassa kivoja juttuja. Sain kaiken mitä tuliaislistaltani löytyi eli jotain hyvää juomaa, Jenkki-purkkaa (sitä vihreetä, koska sinistä on vielä jäljellä) ja Escadan Taj Sunset-tuoksu . Vain Davitt Barry jäi uupumaan. Jos ette tiennyt, niin tämä on semmoinen sulonen trubaruudi, joka soittelee Vironlaivalla. Hihi. 
Ja hei tänään kun pystyin vihdoin reuntoutumaan, hain postit ja mitäs siellä odottikaan! No tilaamani puhelimenkuoret tietenkin, JEI! Löysin tämmöisen sivun kun mini in the box ja sieltä ne sitten hetken pähkäilyn jälkeen tilasin. Sivu vaikutti tosi omituiselta, joten hetken aikaa epäröin. Mutta sain kuin sainkin tilaukseni! Saapumisessa kesti 10 päivää. NIIN ja kuoret oli tositositositosi halpoja, kantsii mennä katteleen! 
Toi eka on tosi kätevä jossain baarissa, koska sinne saa kaks korttia tungettua myöskin. Ihan vaan sen takia otin ton. Niin ja tietenkin, "ostin kun halvalla sain" töhöhöö. Keskimmäinen kukkaniittihärpäkekuori pääsi käyttöön samantien. Oon kai sekoomassa kun fiilistelen kukkia nyt kamalasti. Ikeassakin tuijotin varmaan 10min yhtäsamaa kukkapussilakanaa ja mietin otanko vai en. Ja unisiepparikuoret jeejeejeee, ihan vaan sen takia, että NOHEI oon hullu dreamcatcherfiilistelijä. 
Käykää ihmeessä katsastamassa toi sivu! 

Ja pieni mainostus, käykää katsomassa myöskin Jackass Presents: Bad Grandpa traileri , koska sen jälkeen haluatte mennä katsomaan koko leffan! Ja suosittelen sitäkin taas ihan kympillä. Jouduin välillä katsoon sormien välistä enkä koko elokuvan aikana saanut typerää virnettä pois kasvoilta. Jos ei tommoset hölmöilyt kiinnosta, niin Johnny Knoxville varmasti kiinnostaa, mmmmm'mm!
Nyt painelen suihkeliin ja aamu kuuteen töihin (yök), morjons! 

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Pysy aina pikkuveljenä

Onko kenelläkään ideoita miten järkyttävän murrosiän saa taltutettua? On vähän rankkaa. Muistuu mieleen omat mussutukset ja "joo mähän tein niin juu mä mmmjuu mjoo lässynlää" **TTU. Mulla poksahtaa kohta joku verisuoni ihan tosissaan päässä. Pitäs päästä muuttamaan omaan kotiin, mutta se ei vielä onnistu. Jos voisin palata omaan murrosikään, niin peruisin kaikki kitinät ja murkkuilut ja olisin äitille niin kiltti enkeli kun olla voi. Mulla on maailman rakkain pieniveli ja ajoittain se on tosi hauska ja ihana, mutta kamoon. Kuka helvetti keksi murrosiän ja sen kamalat vaikutukset? 

Mulla on nyt vähän liikaa vapaata aikaa, koska töitä on vähän kehnosti. Tein tänään mokkapaloja piristääkseni kaikkia. Se ilo kesti hetken. 
Kävelin viimeviikolla Hämptonista Parolaan. Tennarit jalassa pistin menemään. Uudella oikkarilla mun nilkat meinasi sanoa itsensä irti. Siinä oli piiiiiiiiiitkä tie aivan järkyttävää jättikivihiekkamaastoa. En todellakaan muista millä nimellä sitä kutsutaan. Mutta jotain nyrkin kokoisia kivimöhköjä se tie oli täynnä. 

Käytiin myös viikonloppuna Willassa. En ostanut yhtään vaatekappaletta. En edes herätevaateostosta. Good job. 
Ostin myös puisen kivan laatikon meikeilleni, kun ei ne näköjään enään mahdu edelliseen koriin....
Mä painun nyt pehkuihin.
Hyvvee yötä kuomat. 

torstai 17. lokakuuta 2013

Dreams, nightmares, dreams, nightmares

Hyvää torstaita itsekullekin. Heräsin oivaan paniikkiin, kun kuulin pitkän ajan omituisia ääniä ulkoa enkä tiennyt mistä moinen ääni voisi lähteä. Muistin heti eilisen pelottavan kehän kuun ympärillä ja olin aivan varma, että kohta taivas repeää. Mutta en nyt maalaile piruja seinille. Mä oon maailman vainoharhaisinta sorttia ja mun mielikuvitus laukkaa välillä vähän liikaakin. Toivottavasti se oli vaan roska-auto, millä kesti hieman kauemmin kaataa roskia konttiinsa. 
Mulla on ollut ihan supertylsää siitä asti, kun mun paraskaiffarini Laura lähti Turkinmaahan naattimaan auringosta. Eli viime lauantaista. Oon ollut kumman yksinäinen. Ainoo ilo on ollut mun erilaiset unet. Joista mun oli nyt pakko tulla tänne jauhamaan.
Kuten sanoin, mun mielikuvitus laukkaa välillä liikaakin. 

Saatan nähdä yön aikana tosi paljon eri unia tai voi olla yksi uni, mutta se vaihtaa paikkaa ja ajankohtaa ihan yhtäkkiä. Ihmiset saattaa muuttaa ulkonäköänsä keskenkaiken ja koko henkilö voi vaihtua. Mutta inhottavinta on nähdä rakkausunta jostakin tutusta, jolla on sama nimi ja tiedät kuka tämä on, mutta ulkonäkö ei täsmää sitten ollenkaan. Buu. 
Mutta ehkä surullisinta sitten on se, kun näet sitä rakkausunta jostain aivan tuntemattomasta ihmisestä ja jäät haikailemaan tämän perään vielä herättyäsikin. Sitten sitä mietitään, että onkohan tämän näköinen mies oikeasti jossakin olemassa.
Mun ehdottomia lemppariunia on ne joissa ollaan ihan rakastuneita jonkun tosi kuuman julkimon kanssa, esim. Snoop Doggin tai Sergio Ramoksen, mmmmmm. 
Tän viikon aikana oon nähnyt jo kolmea eri rakkausunta, mutta kaikki ihan tutuista henkilöistä. Yhdessä tapauksessa vaan ei taaskaan tämä ulkonäkö natsannut. 

Tähän väliin kipaisen hakemassa kahvia.............. 

Noiden ihanuuksien lisäksi mä nään ihan sairaita unia. Pahimmat painajaiset on yleensä näitä laivan uppoamis- ja lentoturmaunia. Noita laivaunia nään ihan liikaa. 
Toissayönä oltiin entisen koulun kanssa jollain bileristeilyllä ja laiva kellahti kokonaan ympäri hiljalleen. Mä ja mun muutama poikakaveri yläasteajoilta selvittiin ja seuraavaks oltiin jonkun pienen kiven päällä ja seuvaavaks otinkin meistä Instagramiin kuvia, "näin meiän laivareissu".... what? 
Näin painajaista, että äiti oli alkanut sairastaa dementiaa. Yritti keskellä yötä lähteä yöpuku päällä hakemaan kaupasta jotakin ja mä revin sitä takaisin. Heräsin kovin itkuisena ja se jäi vaivaamaan joksikin aikaa. 
Yhdessä unessa oltiin porukalla jossakin soramontussa. Illansuussa meitä varoitettiin jostakin liilasta autosta ja kaikki piiloutui tosi heiveröiseen asuntovaunun tyyliseen paikkaan. Kaihtimet ja ovet oli kiinni ja sieltä välistä kurkittiin ja nähtiin kuinka kyseinen auto kaahasi paikalle hiekka pöllyten. Sieltä hyppäsi porukkaa ja hakkasi paikkoja ja niitä jotka oli ulos jääneet. Olin paniikissa, koska viereiseen asuntovaunuun oli jäänyt tärkeä henkilö nukkumaan ja se oli aivan yksin. Buu. Lopulta pääsin tarkistamaan tilanteen ja kaikki oli hyvin. Toissailtana ennen nukkumaan menoa tarkistin etu-ja takaoven lukot pariin otteeseen, koska olin yksin kotona. Nukahdin ja näin unta, että olin menossa tarkistamaan etuovea, joka olikin rakosellaan. Ihmettelin asiaa hetken, mutta totesin että ehkä olin sen itse jättänyt auki. Mutta kun pääsin omaan sänkyyni, joku heitti valkoisen lakanan päälleni ja yritti tukehduttaa. Siitä alkoi semmonen kamppailu ja muistan vain, että tämä tunkeutuja juoksi lopulta ulkona karkuun ja katselin vain ikkunasta. 
Viimeyönä näin unta, jossa muka heräsin omasta sängystäni ja katsoin ulos. Joku oli sytyttänyt nuotion siihen ja vaalea kissa käveli suoraan liekkeihin. Seuraavaksi juoksin ovelle ja kissa tuli mouruten luokseni takapuoli liekeissä. Siinä sitten taputtelin liekit pois enkä tiedä mitä sen jälkeen tapahtui? Uni vaihtui? Ei muistikuvaa. 
Mitähän tuola mun alitajunnassani oikein tapahtuu? :D Laura pliis, tuu äkkiä takas kotiin! 

perjantai 11. lokakuuta 2013

Onneton blondi

Ahoy. Mun perjantaihin on kuulunut kaikenlaista. Jalkojen jäätymistä kello viiden jälkeen aamulla töihin kävellessä (legginssit jalassa, go Saija........) , tosi järkyttävää väsymystä, sain tapella pitääkseni silmät auki. Vatsa- sekä selkäkipua, pahoinvointia, kiukkua, kirosanoja, itkua, hengenahdistusta, tahtoa piiloutua. Mun itsetuntoni koki taas kolauksia, pitäis vissiin opetella vähän kovemmaks mimmiks. Näytän varmaan semmoselta ämmältä, mutta kun joku sanoo jotain mulle henkilökohtaista niin siinä saa sitten pidätellä itkua. Kohtasin tänään hyttysiä, hyppyhämiksiä, koskin vahingossa etanaan ( hyi 666), olin siis sienestämässä! Puoliämpäriä suppilovahveroa oli saalis. Reippaasti vähemmän kuin viime sunnuntaina, nyyh. 
Säikähdyksiä säikähdyksien perään, mököttämistä, häpeämistä. Mua ärsyttää se, että en oikeesti osaa olla pitkävihanen. Vaikka joku loukkaa mua syvästi, oon hetken päästä säälimässä tätä tyyppiä sen takia, että oon sille niin kylmä. Liian kiltti, liian kiltti, vaiko ylipäätänsä kaikkien ihmisten tossun alla? Voi herranjestas. 
Tää asia on nyt onneksi sovittu ja voin mennä hyvillä mielin nukkumaan. 
"Kun kaikki menee pieleen, paista pannukakku". Vaan minäpä leivoin siskoni kanssa juustokakun. Huomenna pääsee sitä herkuttelemaan serkkusirkukseen. Toivottavasti on superkivaa. Toivottavasti teilläkin on. Pus. 

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Girlystuff

Hiih! Moiksu. Tulin nyt vaan näyttään nää mun tyttöjutut, joista viime postauksessa mainitsin. En ala jorisemaan viimepäivien jutuista, koska en oo tehnyt muuta kuin jäätynyt muutamaan otteeseen Voudin baaritiskillä. Tähän jäätymiseen kuului esim. järjetön jumitus, käsien tärinä, kuumotus, punastuminen ja SÖNKÖTTÄMINEN. Ja kaiken tämän lisäksi nenästä alkaa vuotaa armoton putous ja alan niiskuttaa kuin pieni räkänokka. Mutta ei siitä sen enempää. 

Vajaat pari viikkoa sitten löysin vihdoinkin pitkään metsästämäni vaalean kivan luomivärin, ilman blingiä! BUUJAAH! Se on nyt meikäläisen lemppari. 

Myös Primeri eksyi ostoskoriin Prismassa vieraillessani. Toi tulee siis meikkivoiteen alle ja ainakin itse huomasin muutoksen vaikka ensin vähän epäröinkin tuotetta. Tykkään! 

Jo Barcelonan Body Shopissa koitin etsiä itselleni sopivaa meikkivoidetta. Kokeilin täysin peittäviä voiteita, mutta omaa väriä ei löytynyt. Viime viikolla sain vihdoin aikaiseksi lähteä Hämptonin samaiseen puljuun ja sieltä mukaan tarttui puolipeittävä meikkivoide. Aivan loistava ostos, suosittelen! 

Mä en kauheesti mitään rajausjuttuja käytä silmissäni. Mutta nyt hankin kuitenkin eyelinerin. Tää on hauska ja paljon helpompi käyttää kun joku normi kynä. Tai en sitten tiedä olenko itse vain niin tunari, etten saa aikaan suoraa jälkeä. Mutta tällä siveltimellä huitasin melkosen hyvää matskua! 

Asokselta pistin tilaukseen pari paitaa ja tykkään niistä kovasti. Tosin toinen olikin vähän pienempi kuin oletin ja toinen on kuin säkki päällä :D Mietin tässä, että pitäskö laihduttaa vai lihottaa? Pipo oli bueno! Pistin sen päähän ja rakastuin siihen samalla sekunnilla! 

Ja sitten tää mitä eniten odotin, tittitititiiiiii! TANGLE TEEZER! Ihan sikke söpön värinen harja, jeejee! Toi tuntuu niiiiiiiin ihanalta ja hiukset tuntuu harjauksen jälkeen kivalta. MMMMUAH! 

Ja viimeisin hankinta on Bamboo smooth kendi oil. Sitä en oo vielä ehtinyt testata, mutta kerron heti oliko hyvä ostos.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Saturday

Pari viikkoa sitten lähdin Helsinkiin Auralla ja Mikolle yökyläilemään. Mentiin Pressaan Ruudolfin ja Karri Koiran keikalle. Pakko mainita, että rakastuin tähän Karri Koira - Timanttisade , vaikken mikään suuri Koira-fani olekkaan. Mun rakkaus näitä uusia lemppareita Prinssi Jusufia ja Mustaa Barbaaria kohtaan kasvoi ihan hulluna. Kyllä toi James sulatti sydämen, kun se haahuili yksin kirjottaen tekstaria ja pysähty sopivasti kohdalle ja sano silmät pyöreenä, "moi" :) wää. Tosiaan, Musta Barbaari - Salil eka salil vika , on ollut mun suosikki ihan julkaisustaan lähtien. En oo vieläkään kyllästynyt siihen ja kuuntelen sitä päivittäin useita kertoja. Hahahah se on mahtava! 
Mutta asiasta toiseen. Mulle pitäis ens viikolla saapua postissa pari kivaa tyttöjuttua, laitan sillon uutta postausta muutamista meikeistä mitä oon nyt ostellut ja tietty niistä tilauksista! En meinaa pysyä pöksyissäni. Mun sisäinen ja piilevä tyttömäisyyteni on näköjään tulossa kovaa vauhtia ulos. O ou. Ehkä se johtuu siitä, että oon huomannut joutuneeni tatuointikierteeseen. "Yhden kun ottaa, niin se ei jää siihen". Ei tainnut jäädä mullakaan. Ens kuulle on jo uusi tatska-aika varattuna. Tatuoinnit on melko poikamaisia, joten ihan hyvä että se tyttömäisyys alkaa sitten nousta kompensoimaan näitä jätkämäisiä leviä mun ihossani. Mutta seuraava tatuointi on kyllä melkosen tyttömäinen, ei mitään lohikäärmeitä tai vastaavia niinkun Eino arvuutteli. Hahah. 
Siirryn nyt ruokapöydän ääreen (mmmm) ja odotan, että Laura pääsee töistä, mutta tähän loppuun pari kuvaa meitsin huoneesta! Morjons.