keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

My second tattoo, Ganesha

MOI. Juurikin hetki sitten kotiuduin töistä ja oon niin väsynyt. Oli silti pakko tulla tänne vielä kirjoittelemaan ja lisäämään ne kuvat niistä eilisistä ostoksista. Mutta sitä ennen ajattelin kuintekin lisätä kuvan uudesta Ganesha-tatuoinnistani. Kävin ottamassa sen viikko sitten Helsingissä. Olen enemmän kuin tyytyväinen ja suorastaan rakastunut tähän tatskaan. Tää vaan on niin siisti ja tarkka, että tekis mieli kokoaika tutkiskella sitä ja ihailla. Kiitos kuuluu tietenkin mahtavalle tatskaajalle Tonille! Hih. Viisi tuntia mä sielä istuskelin ja ihmeteltiin kuinka oikein jaksan. En oikein jaksanutkaan enään lopuksi, mutta halusin kuvan kerralla valmiiksi. SE ON IHANA, puspuspus. 
Ja tässä ne ostokset!
Suitsukkeita, Indiska
Suitsukekuppi, Indiska
Bikbok, Ginatricot
Oikeanpuoleinen Buddha, Indiska
Purnukka, Indiska
Kollari, Bikbok

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Happy, happy

Mulla on ollut aivan mahtavaa viime aikoina. Enpä olis muutama vuosi sitten uskonut, että tyttö jota vihasin tulee jonakin päivänä olemaan mun paras kaveri ja pystyn ikävöimään sitä vaikka se on vain viikon poissa kuvioissa. Perjantai ja lauantai oli huippuhuikeet vaikka mua onkin piinannut aivan järkyttävä päänsärky. Onneks mut revittiin perjantaina Jannen valmistujaisiin ja tutustuin pariin ihmiseen lisää. Vaikka musta on tullut epäsosiaalinen syrjäytyjä, mulla oli yllättävän kivaa ja oon tosi ilonen, että tutustuin näihin uusiin tyyppeihin. Ja hengailin pitkästä aikaa mun vanhojen ihanien ystävien kanssa. Opin sen, että pitää olla avoin kaikelle uudelle eikä vaan masistella himassa. Opin myös sen, että hyttysiä voi poksauttaa. Ja tajusin pitkästä aikaa kuinka paskaa on, kun kettarit irtoaa pyörästä. Mutta onneksi on ihmisiä, jotka osaa nekin laittaa takaisin terveisin typerä blondi. Huomasin myös sen kuinka paljon vuosien varrella on ehtinyt aikuistua. Pyörähdin kirkkopuistossa ja kuuntelin teinien juttuja ja mieleen muistui meikäläinen sen ikäisenä. Nyt musta on tullut tämmönen tylsimys joka pelaa varman päälle ja huolehtii muista. Sunnuntaina kävästiin Saaran kanssa harjoittamassa hieman skeittarintaitoja ja rullattiin Parolan ala-asteella. Mikä olikin taas oikein oiva syy olla menemättä harkkoihin. Illalla myöhään lähdin vielä Jannen ja Laurin kanssa kalaan! Näytin jätkille mallia ja narrasin enemmän kaloja kun ne yhteensä! Illan paras kommentti tuli Laurin suusta kun oltiin jo melkein perillä, "Käsinkö me niitä matoja meinataan kaivaa"? Ja eikun uukkari ja lapiota hakemaan. Nyt mun jalat kutisee enemmän kun laki sallii, koska olin taas niin neitiä niin neitiä ettähhhhhhhhh ja laitoin ballerinat jalkaan. Jalkapöydät kokivat hyttysten hyökkäyksen. Kello yksi yöllä pääsin kotiin sopivasti nukkumaan ennen maanantain iltavuoroa. Joka oli kamalin pitkään aikaan. Kahdeksan tuntia tuntui taas niin ikuisuudelta, että itketti. Eikä se +36 astetta lämpöjä kamalasti parantanut asiaa. Huh heijjakkaa. Tänään mulla ja Saaralla sattui olemaan sopivasti vabaabäevä ja lähdettiin junalla kohti Tamperetta. Tietenkin meillä oli kolme minuuttia aikaa ehtiä junaan ja sehän meni juoksuksi. Sama tapahtui myöskin kotiin päin tultaessa. Juoksujalkaa junaan ja kerettiin kuin kerettiinkin! 
Tampereella oli aluksi yllättävän kylmä ja päätettiin mennä shoppailemaan uusia paitoja ennen Särkkikseen painumista. Kolme paitaa lähti mukaan ja sen jälkeen lähdettiin bussisokkeloihin etsimään oikeaa dösää. Hetken päästä sekin löytyi ja bussikuski alkoi vitsailemaan Särkkiksen pihassa, että löydetäänkö me nyt varmasti perille. Kiitos siitä. Pitäisi kai peittää nää blondit hiukset tai jotakin. Särkkis oli yllättävän tyhjä ja osa laitteista oli kiinni. Angry Birds Land vei varmaan puolet koko paikasta......... Alkoi sopivasti ukkostaa ja sataa, joten paineltiin takaisin keskustaan. Piti käydä Hennesissä, mutta jokin kumma veti meidät ensin Indiskaan ja sinne meni pieni omaisuus, joten päätettiin lähteä heti sen jälkeen kohti juna-asemaa ja kotiin! Vaihteeksi podin kamalaa päänsärkyä, mutta JEE nyt se on ohi. Ihanaa. Voin huomenna lisäillä kuvia tämän päivän ihanista ostoksista! Heissun ja hyvää yötä.