sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Ai, että tämmönen Pääsiäinen

 Kuten huomaattekin ehkäpä, muutin ulkoasua. Ainakin mulle mieluisammaksi. Toi edellinen kuranen ulkoasu ei kauheesti lisännyt haluja kirjoitella tänne. Nyt on kuitenkin sunnuntai, ja päivä täynnä aikaa. Päätin siis tehdä asian eteen jotakin. Ja nyt toivonkin, että tsemppaisin tän bloggaamisen suhteen. Oon ollut niin laiska, niin laiska, ettähhhhhh. Mutta se jää nyt nähtäväksi. Mutta tiedättehän, kun on semmonen aika elämästä, että mitään tekemistä ei ole, paitsi töitä ja ne on ahterista. Kouluun on haettu, mielellään toiselle paikkakunnalle eikä voi kuin odottaa, että tieto sinne pääsystä tulee. Toisaalta mä niin toivon, että saan opiskelupaikan jostain ja mielellään muualta kun Hämeenlinnasta. Mutta toisaalta en halua täältä pois. Ja siihen AINOA syy on mun läheiset. Ei täällä mitään muuta ole. Olis kiva lähteä etsimään sitä muuta jostakin muualta päin. 
Viime viikonloppuna käytiin Tallinnassa, synttärireissulla. Kuvia en ottanut kuin puhelimella, enkä nyt millään tahtois pilata tätä mun hetkellistä bloggausintoa millään Instagramlätinöillä..... En löytänyt sieltä melkeinpä mitään. Valkoisen hihattoman paidan ja valkoisen mekon kesäksi. Karkkia ja kaljaa! Mitä muuta sitä ihminen tarvitsee? 
Torstaina lähdin Joonan kanssa Suistoilemaan. Asan keikka mielessä, vesi kielessä. Hyvä keikka olikin. Mutta enemmän on fiiliksissä Dxxxa D:n keikasta??? :-----D Pihvi homma. Ei voi muuta sanoa. 
Perjantaina lähdettiin pikkuporukalla Sirkukseen tsekkaamaan Rikoslaki. Okei veti Hybrid Children ja Pää kii myöskin keikkaa. Elämän parhautta, kun kaverit heittelee sua pienessä ringissä kaverilta kaverille etkä vaan pääse pois vaikka kuinka yrität, pusu teille. Se oli ehkä ihan oikein mulle, koska mä vaan nössötin vieressä kun muut visko hiuksia ja pisti menemään. No sitten, lauantaina mentiin American Car Showhun neljän tunnin yöunien jälkeen ja lievähkössä krapulassa laukussani vesipullo. Namnam. Meni siellä reilut kuusi tuntia. Ja jaksoin kävellä kokoajan kiilakorot jalassa. Siellä päätin, että tämä tyttö ottaa lävistyksen kun viikon päästä koittavan nielurisaleikkauksen jälkeiset kivut ovat ohi. Mutta paikka jäi vielä hieman arvoitukseksi. Löysin lattialta kakskybää ja olin iloinen. Maksoin itse vain viisi euroa kivasta takista jonka löysin jonkinmoisesta kojusta hallin seinustalla. Löysin myös vihdoista viimein OBEYn snapbackin, happyhappy. Paita olis vielä hakusessa, kertokaa mistä löydän? Olen laiska etsimään näköjään. Kiitokset vielä kerran sille vanhalle hevitukka-miehelle, joka kehuit mun hampputukkaani. En ymmärrä mitä hienoa siinäkin muka on? Hullu mies. 
Koitan nyt innostua lenkkeilystä, mutta siitä ei tunnu tulevan yhtään mitään. Sulais jo kaikki lumet niin uskaltautuisin kokeilemaan mun uutta lautaa! Hhhhhiih! NIIN ja tiedoks sinne kaikille, kesän viikon Barcelonanreissu kuumottelee jo kovasti! HOIHOI!

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Tietokone lahoaa

Mun tietokoneeni on aivan lahoamispisteessä. Hädin tuskin jaksan tätä enään edes avata. Mutta nyt kerran kun avasin niin päätin tulla teitäkin tervehtimään. 
Mitä mun elämääni kuuluu? Njaa a. Ei kurjuutta kummempaa. Palasin takaisin töihin, olen ravannut hammaslääkärissä (eikä vieläkään auta), täytin KAKSIKYMMENTÄ ja olin kummitytsyn ristiäisissä, pusu sille pikkuselle. Ensi viikonloppuna koittaa taas Tallinnan-reissu. Lähdetään vähän niinkun synttäriristeilylle. Koska meillä hönösisaruksilla on kaikilla syntymäpäivät peräkkäin. Hankin myös cruiserin, kiitos Saaralle, Sonjalle ja Hilmalle lahjakortista! JEE. Nyt voin rikkoa polvet ja pääni (: Mä oon niin kade Marille, joka lähtee pian kaheks viikoks Barcelonaan. Ota mut mukaan! En haluais jäädä tänne kakan keskelle. Tänäänkin joku punapäädorkkis näytti mulle keskaria, vaikka vilkutin jo ylihyvissä ajoin kääntyväni.... ämmä. Jaksa enään olla mukava muille, kun saa vaan paskaa niskaan ja keskareita. Mua odottaa myöskin nielurisaleikkaus kolmisen viikon päästä. Pelottaa jo nyt. 
Mun täytyy nyt lähteä nukkumaan, että jaksan aamulla herätä tienaamaan rahaa. Josko vaikka joku päivä mäkin pääsisin lähtemään Barcelonahoodeille.