Somebody has messed my mind up

Tähän asti mä olen selvinnyt ilman kovinkaan suurta ikävää Barcelonaa kohtaan. Nyt kuitenkin kun stressiä pukkaa, mun ikävä sitä kohtaan on 100%. Tietty mä olen joka ikinen päivä kelannut miten mun Kredu voi ja ikävöin sitä joka ikinen sekunti. Ja nyt ikävöin koko Barcelonaa. Kumpa saisin kerättyä niin maan perkeleesti rahaa, että voin kesällä lähteä tsekkaamaan sen mahtikaupungin kesämeiningit. 

Miks pitää kasvaa isoks? Miks pitää hankkia ammatti? Miks pitää mennä töihin? 

Ensinnäkin, miks on niin vaikeeta löytää se oikee ala? FFUUUUU. Ne jotka ei vielä sitä tiedä niin joo, mulla on maalarinpaperit. Mutta en mä mikään maalari tunne olevani. Enkä ole tehnyt sen alan hommia ollenkaan koulusta valmistuttuani. 

Nyt olis edessä alanvaihto. Ja ensiaskel siihen tapahtuu ehkä huomenna. Mä nyt vaan satun inhoamaan asiallisia puheluita ja jäädyn helposti. Joten saa nähdä pitkitänkö taas koko hommaa. 

Inhoan myös kelassa ja työkkärissä asiointia. Inhoan papereiden täyttämistä ja liikaa miettimistä. Miks kaikesta pitää tehdä niin hankalaa? 

Kaiken tän työ- ja koulustressin lisäksi, mua stressaa ihmiset. Pää on ihan sekasin ja oon ihan pihalla kaikesta. Välillä niin hiton surullinen, mut kuitenkin ihan helvetin onnellinen. 

WÄÄÄÄÄ. Alotin käymään salillakin ja lupaan, että se ei tuu ikinä näkymään mun kropassa. Oon niin mummo, että 10 minuuttia Crosstrainerilla saa mut haukkomaan henkeä ja jalat veteliksi. Mut tiettekö miten ahdistavaa on, kun oot lähes työtön ja sä vaan hillut himassa ja oot tekemättä mitään. Suorastaan hävettää liikkua omasta huoneesta ulos, mut vielä enemmän hävettää vaan hengata omassa huoneessa. Enkä voi ees sanoo, että "kumpa voittaisin lotossa" KU EN EES LOTTOO!!1 Jaksan vielä jauhaa jostain rahojen säästämisestä vaikka mulla on aivan järkyttävä tatskakuume. Oottakaa vaan kun mun 20v päiväni koittaa, sen jälkeen mua ei pidättele mikään....... (onneks se on kohta, toivotaan et pysyn pöksyissäni sinne asti) 

Hyvää yötä.